Videolla kerron hieman enemmän työskentelystäni Parasta ennen -sarjan parissa. Työskentely vanhentuneiden filmien kanssa on ainakin aina yhtä yllättävää!
Avainsana: finland
Suomalainen maaseutu tyhjenee eläimistä ja täyttyy vanhuksista
Aavamaa-verkkokaupan teokset ovat Riitta Supperin valokuvasarjasta Parasta ennen. Sarja tutkii, millainen maaseutu on nyt, kun rakennemuutos on pyyhkäissyt sen yli. Missä loppuu satoja vuosia jatkuneen viljelyn jäljet, missä on tehty onnistunut sukupolvenvaihdos. Selviytyykö luomutilan aurinkorinteeseen istutetut omenapuut, jatkuuko lammastilan elämä. Miksi metsä katoaa ja millaisena se kasvaa takaisin.
1920-luvulla maataloudessa työskenteli 70% työllisistä, kun vuonna 2004 enää 4%. EU-aikana (1995-2004) joka neljäs maatila on lopettanut maatalouden harjoittamisen. Samalla maaseudun väestö vanhenee, esimerkiksi vuosien 1990–2019 aikana Salossa yli 65-vuotiaiden osuus on noussut kymmenen prosenttiyksikköä; nykyään vanhuksia on kolme kymmenestä.
Kotieläintiloilta hävitetään eläimet, mutta toiminta saattaa jatkua kasviviljelynä. Viljelijän päivätyö on usein muualla kuin kotitilalla, viljelyä hoidetaan oman työn ohessa.
Sarjan kuvia on kuvattu pääasiassa historiallisen Varsinais-Suomen alueella, jossa ihminen on muokannut maisemaa keskiajalta lähtien. Sarja on ajankohtainen kommentti yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa vilisee sotet, citymaalaiset ja arvottomaksi kuihtuneet kiinteistöt.
Näyttelyt
2022 Bar10, Helsinki
2016 Creat Space, Helsinki
Riitta Supperin työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.